Hei te kullannuput. Minulla on hieman mökkihöperö olo, joten päätin taas kirjoittaa.
Blogistin pitkä radiohiljaisuus ei johdu monien veikkaamasta sortumisesta raivojuomiseen vaan yksinkertaisesta rohkeudesta näyttäytyä baareissa useammin selvinpäin. Viime viikolla, kun tipaton lähti kaikenmaailman vetojen kanssa käyntiin, niin laitoin sälekaihtimet kiinni, valot pois ja huusin viikon ajan rappukäytävään ampuvani kaikki kaljan tarjoajat ja muut viinasiepot. Jos nyt ei lasketa viime perjantaista näyttäytymistä hieman humalaisten ihmisten seurassa. Tällä viikolla olen kuitenkin ansioitunut käymällä parissakin oikeassa baarissa, jossa samassa pöydässä on kaljaa lipittäviä ihmisiä. Eilen kävimme St. Laurentin ja Snapon kanssa soittamassa ruoka- ja juomaravintola Pueblossa, josta pinkaisimme yökerho Vaticaniin, jossa oli vaihtoehtoisen (paremman) konemusiikin ilta HAKU. Vaikka kaikkia lukijoita ärsyttää suunnattomasti näiden tapahtumien missaaminen, niin ei huolta. Ensi keskiviikkona minä olen Vaticanissa ja siitä viikon päästä taas Pueblossa. (Ja vittu jos ette jätkät muista näitä mainoksia, kun tuun kyseleen juomalippuja helmikuussa...)
Tuskaa oli kyllä olla baarissa taas pelkässä tuulipuvussa ja vaelluskengissä. Olin siis tullut suoraan töistä, jonka takia minulla oli tämä seksikäs kuvausasu päällä. Te, jotka luulette, että elokuva-alalla on glamouria, niin voin paljastaa, että syvimmät epäilynne ovat totta. Kuvauspäivä alkaa yleensä shampanja-aamiaisella, jonka jälkeen siirrytään vetämään teräviä. Työt aloitetaan kahden tunnin seurustelun jälkeen. Tällöin kuvataan noin 30 sekuntia, jona aikana esimerkiksi tavallinen mainos on valmis. Tämän jälkeen siirrymme palkallisesti Michelin ravintolaan syömään ja jos jollakin on päässyt kuvauksissa päällä oleva frakki tai iltapuku tuhriintumaan, niin se vaihdetaan uuteen. Jos ei tähän mennessä seksiseuraa ole löytynyt, ajaa limusiini saattue meidät yksitellen maksullisten seuralaisten luo. Ja kokaiinia on tarjolla tietenkin kokoajan. Työtahti on uuvuttava, mutta siitä syystä useita tänä vuonna julkaistuja elokuvia on kuvattu hiljalleen jo vuodesta 97. Mutta minut oli pakotettu tuulipukuun varmaan siksi, että en voinut osallistua alkoholitteluun.
Eilen uskaltauduin jopa tanssilattialle selvinpäin, jota voidaan pitää yhtä nöyryyttävänä kuin omissa häissä housuun paskomista. Näissä tamineissa sitä voidaan verrata jopa siihen, että tekee sen alttarilla ja kuuluvaan ääneen koko tapahtumasta seksuaalisesti nauttien. Urjalalainen ystäväni kertoi kerran, että hän aloitti soittamaan levyjä, koska ei osaa tanssia. Tämä on myös minun suurin inspiraationi levyseppähitsaajan hommiin klubeilla.
Jos tilanne voisi olla omalta kannalta vielä yhtään pahempi, niin vieressäni tanssi viisi aivan helvetin seksikästä, tiukka vartaloista nuorta neitoa hulavanteiden kanssa. Hulavanteethan ovat seuraava tankotanssi tai burleski. Vähemmän tiedostava (kännissä oleva) minäni olisi tähän tilanteeseen ehdottoman tyytyväinen, mutta nyt huomasin olevani plösö tuulipuvussa, joka kuola valuen katselee pinkeitä tyttöjä heiluttamassa lannettaan. Pelkäsin, että ulkopuolisen silmin näyttäytyisin sinä kiimaisena Güntherinä, joka takatukka liiskassa katselee huuliaan nuollen tyttöjen perseitä ja työntelee lannettaan eteenpäin esitellen tanassa olevaa telttakeppiään Hummelin pieruverkkareissa. Tästä syystä käänsin itseni toiseen suuntaan ja ymmärsin erittäin konkreettisesti miksi suomalaiset miehet oikeasti tarvitsevat parikymmentä rohkaisuryyppyä, ennen kuin lähestyvät vastakkaista sukupuolta.
Se sai mut ajattelemaan koko suomalaista juomakulttuuria. Siis sitä, että kuinka keski-ikäiset vetävät lauantai iltana saunan jälkeen kaljan ja makkaran katsoessaan Putousta. Samalla, kun heidän tyhmä ja lihava jälkikasvunsa syö juustonaksuja ja piereskelee. Siis meitä, jotka juhannuksena puolisonsa kanssa ottavat kossua vajan kulmalla ja sättivät toisilleen: "äkkiä ennenkuin lapset näkee.", lasten ollessa toisella kulmalla huutamassa vastaavanlaisen pullon kanssa: "äkkiä ennenkuin porukat näkee". Ja kuinka ihmiset räkäkännissä himoitsevat toistensa puolisoita yökerhojen vesikloseteissa ja surevat kadonnutta nuoruuttaan. Se on sitä ominaisinta suomalaista juomakulttuuria, jota vasta harjoitellaan ensimmäiset 15 vuotta.
Mieli tekisi kirjoittaa vielä Kokoomuksen Nuoriso Säätiöstä, mutta tyydyn toteamaan vain, että Kokoomuksessa (ja perussuomalaisissa) on hyviäkin näkemyksiä ja tyyppejä, eikä kaikkia pidä tuomita muutaman tekosien perusteella. Sillä me vihervasemmistolaisethan olemme sitä suvaitsevaa kansanosaa joka ei tuomise koko ryhmää yksilöiden perusteella? Eikö niin?
Meninpä saatanan syyllistäväksi.
Anteeksi en pyydä, mutta voin jakaa teille erään viisaan naisen opettaman elämän neuvon. "Kaksi asiaa hoituu parhaiten yksin - Pasianssi ja seksi", joku nainen, joku ohjelma, ehkä Will ja Grace? Alan nyt harjoittamaan toista näistä, kunhan löydän ensiksi vanhat Panssariprikaati -pelikorttini.
Hei vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti