99 päivää jäljellä

Halipatsuippa!

Tänään lauantaina vetäydyn kotiseudulle Hervantaan, Tampereelle. Suurin syy, miksi siirryn juuri nyt, ei ole isänpäivä, vaan se, että pahimmat ryyppykaverini ovat siirtyneet viikonlopuksi Vaasaan, Jyväskylään ja Helsinkiin, joten olen palttiarallaa turvassa kaikilta "tu tänne, me ollaan kaikki täällä" -puheluilta. Oma suhteeni entiseen kotikaupunkiini on muuttunut rajusti. Nykyään vietän paikkakunnalla lähinnä kesät, yleiset juhlapyhät ja erinäiset festivaaliajat. Siis kaikki ne tilaisuudet, missä on ihan ok aloittaa päivä siitä, mihin se edellisenä iltana päättyi. Tampereesta on muodostunut minulle Suomen Tallinna.

Tampere se vasta on mukava paikka. Näsi- ja Pyhäjärven välisen kosken rannalle syntynyt teollisuuspyhättö, joka tunnetaan mukavasta tunnelmasta, Ransu koirasta ja Särkänniemestä. Pieneksi kyläksi olemme saaneet yllättävän paljon pahaa aikaiseksi tässä maailmassa. Musiikin saralla olemme vastuussa kuitenkin Popedasta, Petri Nygårdista, Majurista ja tavallaan myös Eppu Normaalista. Onneksi Mamba, Neumann ja Yö on sentään Porista. Meiltä päin ovat myös kaikkien miesten ja naisten päiväunelmat. Makkarakeisarinna Mervi Tapola, Timo Jutila, Kimmo Sasi, Marja Tiura ja Hannele Lauri. (Blogisti suosittelee muuten tässä vaiheessa kaikkia lukijoita googlettamaan Hannele Laurin nuoruuden alastonkuvat. Siinä vasta kaunis nainen.)

No onhan Tampereessa jotain hyvääkin, olemmehan tunnettu jääkiekko kaupunki. Jos katsotaan vaikka sarjataulukosta Tampereen Ilveksen sijoi... No mutta voimmehan aina muistella, miten Tampere Unitedin viime kausi meni. Ja onhan meillä sentään upeaa arkkitehtuuria, kuten Kalevan kirkko ja Näsinneula. Näsinneula se vasta pytinki onkin. Mittaa löytyy 168 metriä ja hissillä pääsee näköalatasanteelle, joka killuu 124 metrissä. Tätä mä en ymmärrä. Torni loppuu oikeasti 130 metriin, mutta kun katolle on asennettu lipputanko, niin yhtäkkiä onkin neljäkymmentä metriä lisää mittaa. Ei se nyt vittu näin voi mennä! En mäkään voi lyödä penikseni kärkeen hammastikkua ja huudella omistavani 25 senttistä jöllikkää.

No mutta kulttuurista Tampere tunnetaan, jokainen teatteri esittää eri versiota Vuonna 85 -näytelmästä ja Timo Koivusalo ajaa ympäri kaupunkia etsien autenttisia 80-luvun kuvauspaikkoja ja avustajia samaiseen elokuvaan. Voisin kuvitella, että puolet elokuvasta on kuvattu Kaukajärvellä, jossa Jan Hammer kaikuu vieläkin.

No onhan Tampereella kuitenkin yksi asia mistä olla oikeasti ylpeä. Ruoka. Vaikka Tapolan mustaa, ei voi sivuuttaa, niin Tampereen kansallisruoka on nykyään wingsit. Pirkanmaan alueella syödään 50% koko Suomen wingseistä ja varsinaisia siipiravintoloita on nykyään kymmenisen kappaletta Tampereen viidestätoista ravintolasta. Hienointa on kuitenkin se, että Tampereella wingsit voi ostaa myös Matkahuollosta bussilipun yhteydessä tai Makuunista vuokratessa elokuvaa. Lisäksi suurin osa siipikastikkeista on paikallista tuotantoa. Ääni-ihmisenä olenkin todennut, että Tampereelle ominainen ääni ei ole enää Hornetit, vaan ihmisten verisuonissa kulkevan rasvan kihinä.

Joten ei muuta, kuin Popedaa soittimeen ja katsomaan, kuinka jääkiekkoa oikeesti kuuluu pelata.

Moronnääs!